Ihminen
on aina
enemmän

Filosofisesti orientoitunut ihmistutkija ja psykologi Veli Matti Heikkilä.

Ihminen on aina enemmän

Veli Matti Heikkilä

Synnyin 1954 pieneen Vetelin kuntaan, josta muutin vanhempieni mukana Kokkolaan ollessani 9-vuotias. Muuton syynä oli maaltapako, jonka seurauksena vanhempieni kauppa meni konkurssiin. He maksoivat konkurssista tulleita velkoja koko lapsuuteni ja nuoruuteni puskemalla usein useampaakin työtä samaan aikaan, eikä heillä ollut paljoa aikaa kasvatukselleni. Rakkautta kuitenkin koin saaneeni. Sain kasvaa hyvin vapaasti ja sen myötä myös opin tekemään itsenäisiä päätöksiä varhain.

Ammatiltani olen psykologi ja varsinaisen ammattilaisen toiminnan lopetin vasta 2025. Noin puolet työurastani olen ollut yksityisyrittäjä, tarkemmin sanottuna yksinyrittäjä. Pääasiallinen työsarkani on ollut kliininen psykologia, jossa roolissa olen tavannut tavattoman paljon ihmisiä. Ylivoimaisesti suurin osa tuottamastani tekstimassasta käsittääkin lausuntoja. Työni ohessa väittelin Helsingin yliopistossa ja olen hankkinut myös sekä yksilöpsykoterapeutin (Gestalt-psykoterapia) että ryhmäpsykoterapeutin (ryhmäanalyysi) pätevyyden. Vaikka väitöstyöni on empiiristä ihmistutkimusta (muuta vaihtoehtoa ei edes ollut), niin olen aina ollut filosofisesti orientoitunut ihmistutkija. Viitekehykseni ihmiseen on ollut pikemminkin filosofinen antropologia kuin empiirinen ihmistutkimus tai mikään psykologinen koulukunta.

Ensimmäinen kirjani Ihminen on aina enemmän tarkastelee holistista ihmiskäsitystä lähinnä dialogisen filosofian viitekehyksessä, joka tarkoittaa relationaalista ja interpersoonallista ihmiskäsitystä. Sen voisi kiteyttää seuraavalla tavalla: kaikkein merkityksellisin ihmisen elämässä on ihmisten välistä. Seuraava kirjani on parhaillaan työn alla. Se syventää edellisessä kirjassa avattua aihepiiriä persoonallisuuden käsitteen tutkimuksen suuntaan. Suunnitelmissa on julkaista lähivuosina, jos Luoja suo, kaiken kaikkiaan kolme kirjaa, joilla kaikilla on työnimet ja materiaaliakin jo runsaasti koneella.

Voimavaroja saan ennen kaikkea ihmissuhteistani sekä arvopohjastani. Jaksan edelleen uskoa siihen, että lopulta hyvä voittaa pahan 6-0. Lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi olen koko ikäni harrastanut monipuolisesti liikuntaa ja viime vuosina yhä enemmän kalastusta. Mökkikesiä olemme vaimoni kanssa viettäneet yli 10 vuoden ajan Etelä-Karjalassa. Puheliaana ihmisenä viihdyn karjalalaisten seurassa enemmän kuin hyvin. Kuten Ihminen on aina enemmän -kirjan takakannessa todetaan, matka jatkuu.

Ihminen on aina enemmän

Kustantajan kirjakaupan kautta myyntihinta 25€+postikulut.

Kysymyksiä ja vastauksia

Miksi juuri filosofinen antropologia?

...

Miten tilaan kirjan?

Voit tilata kirjojani joko suoraan minulta (yhteydenotot sähköpostitse tai lomakkeella) tai kustantaja Elpon kirjamyynnin kautta.

Yhteystiedot

KOKKOLA

Finland

SÄHKÖPOSTI

profcon100@gmail.com